maanantai 27. huhtikuuta 2009

Anni - muistoissani


Eilen illalla klo 18:30  havahduin, kun liikenne talomme editse kulkevalla tiellä hidastui. Keittiön ikkunasta saatoin vain todeta että joku oli ajanut suloisen Anni-kisumme yli. Anni kuoli heti.
Tämä postaus on omistettu Annin muistolle. Olen itkenyt paljon, ja kaipaan ihanaa kisuani. Itken taas, kun tätä kirjoitan.


Hyvästi Anni!









tiistai 21. huhtikuuta 2009

Lisää Noroa


Hyvästä vinkistä innostuneena päätin tehdä bolerosta yli jääneestä Norosta kassin. Sopiva ohje löytyi Stitch'n Bitch - Virkkaajan käsikirjasta. Ja varastoistani löytyi ihan sopivat kassinkahvatkin.



Tässä tasossa levitettynä, näyttää vähän hassun muotoiselta...



 


Tässä laitoin kassin sisään vähän täytettä.  Mielestäni tästä tuli ihan kiva. Tulee varmasti käytettyä.  :)


 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Sitruuna-lakritsikakku hopeatoffeekuorrutteella



Tällaisia tein kaksikin tarkalleen vuosi sitten, pienempinä vain.

Tilaaja on sama, työkaverini Markku. Hän piti niin kovasti tästä

sitruuna- ja lakritsimousseilla täytetystä ja hopeatoffeella kuorrutetusta kakusta, että halusi tänä vuonna samanlaisen. Ainoa lisätoive oli että kakku olisi isompi, jotta sitä riittäisi useammalle.



Sitruuna- ja lakritsimousset ovat Kinuskikissan mainioita kehitelmiä, ja todella herkullisia. Kannattaa kokeilla!



Hopeatoffee-karkeista keitelty kuorrute taas on Hellapoliisin kehittämä. Sopii hyvin tähän kakkuun, mutta varmasti moneen muuhunkin. Kaikkien lakritsin ystävien ainakin kannattaa kokeilla!





 



Tässä vielä koristekukat lähempää:





Ruusut ja lehdet sokerimassaa. Ruusuille on sipaistu myös hiukan kimalletta.



Reunoilla Flora Vispi.  Koko kakku on hyla, tilaajan toiveesta.