sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäivää kotona ja isän luona



Tänä vuonna meidän perheessä isänpäivä meni kovin mustikkaisissa merkeissä. Kysyin mieheltä makutoiveita, ja hän toivoi mustikkaa.

Niinpä meillä oli kotona mustikka-kääretorttua ja mustikka-marenkimuffineja.





Kääretorttu ei ollut kauneudella pilattu, mutta maku oli todella herkullinen. Täytteessä on mustikkahilloa ja mousse jossa tilkka kermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, valkosuklaata ja Galliano-likööriä. Ja kääretorttupohja on gluteeniton.





Näiden kauniiden muffinien ohje löytyi Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta. Mustikkamuffineja joiden päällä mansikkamarenki. Komean näköisiä ja makoisia.



Iltapäivällä lähdimme oman isäni luo, jonne myös otin näitä muffineja mukaan. Tein isälle myös kakun ja siinäkin oli mustikkaa.





Meinasin unohtaa ottaa kakusta kuvan, olimme jo autossa lähdössä matkaan, kun muistin ettei kakkua ole kuvattu. Niinpä sitten äkkiä vaan siinä auton konepellillä otettiin pari kuvaa.



Gluteenittomista Digestive- ja suklaamurokekseistä tehty pohja.

Pohjan päälle ripoteltu pakastettuja mustikoita. Päällä mustikkamousse, jossa on kermaa, Philadelphia-tuorejuustoa, valkosuklaata, mustikkamarmeladia ja tilkka Gallianoa. Päälle vielä hiukan mustikoita ja valkosuklaata. Hyvää oli!





Pikkuveljeni halusi ottaa loput kakusta mukaansa kun hän illan päätteeksi lähti kohti opiskelupaikkakuntaansa. Eli ilmeisesti kakku oli muidenkin perheenjäsenten makuun. Hymy



 



 


tiistai 9. marraskuuta 2010

Synttärijuhlintaa Halloween teemalla



Esikoiseni täytti viikonloppuna vuosia, niitä tuli täyteen jo 17. Hän juhli kavereiden kesken niitä kotona, ja äiskä sai taas olla muonavastaava.



Tällä kertaa siis kaikki tarjottava oli munatonta, maidotonta ja gluteenitonta. Tyttäreni hyvä ystävä on hyvin allerginen monille ruoka-aineille, ja sain olla taas tosi tarkkana leipoessani, että kaikki aineet ovat myös hänelle sopivia. Oli ilo huomata, että ei se niin vaikeata olekaan ottaa huomioon moni-allergikkoa. Ja tulos oli joka tavalla herkullinen. Hymy





Kakkuna oli tällä kertaa taas "kissanhiekkalaatikko".



Pohjalla munaton kääretorttulevy revittynä ja kevyesti sitruuna-soodavedellä kostutettuna. Päällä maidoton kinuski ja munattomista-maidottomista-gluteenittomista kekseistä muruseos. Kakka-kikkarat ovat toffeekaramelleja. Niiden sopivuuden tarkistin etukäteen.



Tässä samoja keksejä, ihan kokonaisina.





 



Makeiden herkkujen lisäksi tarjolla oli myös popcorneja.





 



Ja juomana verenpunaista boolia.





Booli sisälsi Spritea, omenatuoremehua ja mansikkamehua. Ja joukossa kellui mansikoita ja myrkynvihreä.... jäätynyt käsi. (siitä ei tullut kuvaa).



 


torstai 4. marraskuuta 2010

Herkullisia pikkuleipiä allergiselle



On taas se aika vuodesta kun esikoiseni täyttää vuosia. Juhlat ovat viikonloppuna. Aloitin tänään leipomisen juhlia varten. Tein pikkuleipiä.



Haasteena on jälleen tyttäreni paras ystävä, joka on hyvin allerginen. Tänä vuonna ajattelin, että teen sellaiset tarjottavat että hän saa syödä kaikkea samaa kuin muutkin (tai toisinpäin, muut saavat syödä samaa kuin hän...)



Tässä siis munattomat, maidottomat, gluteenittomat pikkuleivät:





Vasemman puoleisten pitikin olla tuollaisia pursote-pikkuleipiä. Oikean puoleiset ovat Hanna-tädin kakkuja, jotka olisi pitänyt pyöritellä käsin,  mutta taikinasta tuli niin löysää, että pursotin senkin. Ovat kyllä niin hyviä, että en ole ikinä maistanut näin herkullisia! Varsinkin nuo Hanna-tädin kakut ovat todella suussa sulavia.



Ohjeet löytyivät  täältä.  



 


maanantai 1. marraskuuta 2010

Antin vihreä pipo



Kaverini Antti heitti aikanaan ilmaan ajatuksen:



"tee mulle vihreä pipo"



Se unohtui aikojen myötä, mutta nyt viime viikolla Antti laittoi viestiä, että koskas teet sen pipon, päätä palelee. Hymy



Siispä taas tuumasta toimeen. Kyselin ensin että minkälaista vihreää pitäisi olla, ja vastaus oli "metsän vihreä". Kysyin että havu- vai lehtimetsän... Johon vastaus oli "Lehtikuusi" .  Alkoi jo käydä hauskaksi tämä keskustelu.



Mutta varastoistani löytyi "lehtikuusenvihreää" Novitan Isoveli lankaa kaksi kerää!!! Kaupassa käydessä kävin vielä hakemassa kerän valkoista, jotta saan reunaan koristeraidan.





Malli on sama vanha tuttu, jolla tein viime talvenakin monta pipoa.



Ohje löytyy kirjasta "Stitch 'n Bitch - virkkaajan käsikirja".



Koukku: 6,0



Lanka siis: Novita Isoveli (n. 1,5 kerää)





Näyttää vähän isolta tuon styrox-pään päässä, mutta tuntui omaan päähän ihan sopivalta. Toivottavasti Antti tykkää. Ainakin hän viestitti, että on  "ihan täpinöissä" uudesta piposta!  Nauru