tiistai 1. tammikuuta 2013

Vanhan vuoden saavutukset ja uuden vuoden tavoitteet

Perinteisesti jo, kävin läpi peltisen rasiani, johon talletan  vuoden mittaan kertyneet lankakerien vyötteet. Laskelmani eivät siis ole aivan tarkat, koska vajaaksi jääneet kerät saavat pitää vyötteensä.
Kokonaan kulutettuja keriä lankaa olen siis käyttänyt 6575 g, metrejä kertyi 18063 m.
Silmäilin blogiani läpi viime vuodelta sen verran, että kyllä siellä aika monta työtä on tehty niin että kerät ovat jääneet vajaiksi. En lähde arvioimaan, menisikö seitsemän kiloa rikki. Hyvä näin. Edellisten vuosien perusteella 6,5 kg on minulta oikein hyvä saavutus.
Erilaisia virkattuja esineitä ja asioita kertyi 110 kpl, ja erityisen ylpeä olen siitä, että olen neuloen saanut valmiiksi kaksi työtä.
Nämä tilastot kun summaa yhteen, voidaan sanoa että pienikokoisia töitä on tehty paljon. Tässä on tietysti auttanut Sytomyssy-kampanja ja Kesäyön Hullutukset. En varmasti ilman niitä olisi saanut näin paljon tehtyä.
Täytekakkuja tein "vain" 10 kpl. Olen siis ollut hyvin käsityöpainotteinen tänä vuonna.

Uuden vuoden kunniaksi otin käyttöön KnitMeter-laskurin, joten saatan jatkossa saada tarkempia tuloksia näissä "inventaario-laskennoissa".

Itseni tuntien en kauheasti uskalla tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta listaanpa pari uuden vuoden pyrkimystä:

1. tänä vuonna yritän tehdä mahdollisimman monta UFOa (UnFinished Object) valmiiksi.

2. yritän vähentää lankaostoksia, ja käyttää sen sijaan olemassaolevaa varastoani, näin pienentäen sitä.

3. yritän tänäkin vuonna neuloa  vähintään yhden työn.


Siinäpä tavoitetta kerrakseen.  Ja yritän levätä tarpeeksi.






Ihanaa, luovaa ja idearikasta vuotta 2013!
Älkää antako puikkojen ja koukkujen pysähtyä!
 

2 kommenttia:

  1. Hyviä "pyrkimyksiä" !
    Minä aloin tänään vähentää vanhoja lankojani :)
    Kiva on välistä neuloa, vaikka ei virkkausta mikään voita.
    Minulla on huomenna neulottua !

    VastaaPoista
  2. Hyviä uuden vuoden lupauksia olet käsityörintamalla tehnyt. Yleensähän siinä kuitenkin käy niin, että kun löytää jonkun kivan uuden ohjeen, niin juuri sitä sopivaa lankaa ei ole ja on ihan pakko ostaa uutta...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!